Oranssia

Tänään tilasin kimpun ystäväni lapsen hautajaisiin. Pyysin siihen päivänkakkaroita. Valkoisia, pieniä ja sieviä, niinkuin hänkin oli.

Tänään ostin lapsellemme ensimmäisen vaatteen. Myyjä kysyi: "Tuleeko lahjaksi?". Vastasin pala kurkussa "Ei, ei tule". Meinasin purskahtaa itkuun. 

Oranssia. Jonain päivänä hän pukee päälleen tuon oranssin paidan.

Ihmismielen kepposet

Vaikka tietää, että lapsiesitys tulee noin kahden vuoden kuluessa. Niin silti ajattelee, että onhan se yhden promillen mahdollisuus, että se tulee aikaisemminkin. Lapsena kuulemma poljin jalkaa ja huusin ”eikun heti !”. Jos en saanut heti sitä, mitä halusin. Tekisi mieleni polkaista.

Joka ilta, nukkumaan mennessäni, ajattelen meidän lasta. Jokainen ilta, kun painan pääni tyynyyn, viimeisinä ajatuksina on hän. En usko Jumalaan, joten en rukoile, mutta ajattelen. Ja toivon, että hänellä olisi kaikki hyvin. Ettei hänellä olisi nälkä. Tai kylmä. Ja ettei häntä sattuisi. Toisina päivinä ajatukset ovat lohdullisia, silloin ne ovat minua varten. Minun lohtuni. Toisina päivinä ajatukset ahdistavat ja itkettävät, silloin toivon niin kovin, ettei hän menisi pahasti rikki.

” Elämäni rantaviiva

Loputtoman pitkä.
Aava meri pauhaa rantaani
hioen minua.

Sitten, ehkä sitten kun aallot ovat

tehneet työnsä, minusta löytyy
 

jotain suunnattoman arvokasta”

Tässä yhtä suurta suosikkiani. Siellä rivien välissä on myös minua koskettavia juttuja.

Unia ja toiveita, että näkisi unta.

Yöllä unessani piirsin vatsaani ympyrän ja siihen keskelle pisteen.

Unessani tästä tiesin, että olin raskaana. Mahassa tuntui pahalta.
Heräsin ahdistuneena.

Jokin on muuttunut minussa.

**

Ystäväni veljen lapsi kuoli viiden päivän ikäisenä. Terve tyttövauva. Isänsä on minun kummipoikani, aikuisena kastettu. Suru tuntuu minussa asti, kouristaa. Hänen vanhempiensa suru. Hänen isovanhempiensa suru. Hänen siskonsa suru.

Hänen vanhempiensa surua en pysty edes käsittämään.

Joku kirjoitti hänen vanhemmilleen, että rakkaus on ainoa mikä pysyy, joten hänkin on teidän mukananne aina.

Mietin tätä koko eilisen. Enkä usko tätä. Tämä on lause, mikä sanotaan, kun sanat eivät riitä.
Muisto hänestä ja rakkaus häntä kohtaan elävät. Eivät ne silti tee häntä eläväksi. Ei häntä enää ole.   

Nyt auttaisi, jos uskoisin johonkin suurempaan. Mutta kun en usko. Jos te uskotte, rukoilkaa heidän puolestaan.

Puhelu

Adoptioblogeissa aina kerrotaan ja kuvaillaan SITÄ puhelua. Mehän emme ole SITÄ puhelua vielä saaneet. Mutta tämä adoptiolupa ilmoitettiin meille puhelimella. Näin se meni.

Työpäivä ja vessahätä. Ajattelen ”pitäiskö ottaa toi puhelin mukaan, jos se vaikka soittaa”. Päätän poikkeuksellisesti ottaa puhelimen vessaan ja siinä istun, pöntöllä. Puhelin soi, outo numero. Ajattelen ”Ei, ei nyt! Se kuulee, että mä oon vessassa, kun täällä kaikuu!”. Mutta en voi olla vastaamatta, housut kintuissa. Puhelimesta kuuluu ”Sejase hei. Onneksi olkoon!” Juttelen puhelun ja sen jälkeen hoidan ne toimet, mitä vessassa sitten hoidetaan. Mietin, miksi aina näin! Miksi mun elämän tärkeät hetket on tragikoomisia. Mun tuurilla olen vessassa sitten kun SE puhelu tulee. Kuvaile sitä sitten. No, ainakin oli ikimuistoinen vessareissu.

Mummi ”pimahti”. Ostaa leluja ja virkkaa.

Vaari tuhisi ja hymyili. Ja että ”ottakaa nyt rauhassa kuitenkin, ettei sitten tule paha mieli, kun on niin pitkä aika”

Isi oli itkuinen. Puolentoistavuoden jännitys tuli ulos.

Äiti oli epäuskoinen. Itki vähän ja sen jälkeen on ollut kylmän rauhallinen. Pohtii, että minkä kokoisen peiton kanssa alle kolmevuotiaat nukkuu.

Lupa

tuli. Ja itku, molemmilta.

Olo on hölmistynyt.

Ostin lastenlautasia.

Huomenna

tulee lupa, tai ei tule.

Palvenluntarjoajalta tuli myös väliaikatietoja, että missä mennään jonoissa. Nyt luvan saaneiden kesken ja millaiset odotusajat ovat viime aikoina olleet. Tuntuu että oksennan tähän paikkaan. Tuleeko tästä totta? Että joskus me ollaan jonossa? Ja että jonot ovat pysyneet kohtuullisena, jopa lyhentyneet. Että joskus se puhelinsoitto tulee? Aikaisemmin, kuin kuvittelimmekaan. Tänään vielä voin haaveilla. Huomenna ne haaveet ovat askeleen lähempänä tapahtumista, tai sitten joudutaan kokoaamaan itsemme jotenkin uudestaan.

Pyörryttää.

Yritän mennä näillä fiiliksillä tämän päivän.